Minna Lausti
Minulla on yli 30 vuoden kokemus ja monipuolinen osaaminen silmälaseista sekä asiakkaille sopivista kehyksistä. Olen toiminut optikkoliikkeen yrittäjänä myös aikaisemmin Paimiossa, joten Näkö Kerttu on toinen perustamani optikkoliike.
Työni lisäksi pidän vapaa-ajasta mökillä perheeni sekä koirani kanssa. Olen ihmisläheinen ja sosiaalinen ihminen, joten koen luontevaksi työskennellä lähellä asiakkaita. Olen rohkea ja positiivinen yrittäjä, pidän erityisesti uusista projekteista ja haasteista niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Minusta tuli mummi vuonna 2021 ja mummina oleminen kulkee sydämessäni yhtenä tärkeänä tehtävänä kuvan suloiselle tytölle.

Timo Haapala
Olen 44-v silmätautien erikoislääkäri. Syntyjäni Seinäjoelta ja hyvin eteläpohjalainen, vaikka kovasti olen yrittänyt sulatua Varsinais-Suomeen. Asun Paraisilla seuranani vaimo ja kaksi koiraa. Valmistuin lääkäriksi Turun yliopistosta 2004 ja lyhyen tk-jakson jälkeen aloitin erikoistumisen silmälääkäriksi ja sellaiseksi valmistuin 2009. Minulla on virka Tyksissä ja sen vuoksi käyn Näkö Kertussa ”vain” kerran viikossa. Sairaalatyön puitteissa hoidan kaikenlaisia silmäsairauksia ja teen kaihi- ja karsastusleikkauksia. En nimeä vain yhtä erityisosaamista, koska perustyöni puolesta minun tulee tietää kaikesta paljon.
Paimiossa olen aina viihtynyt, joten omistusmuutoksen jälkeen minulle oli selviö jatkaa yhteistyötä Minnan kanssa ja paimiolaisten ja lähiseudun ihmisten kanssa. Vaikka Vistantie 8:ssa on liikkeen nimi vaihtunut usein, yksi asia on pysynyt samana: saan tavata viikoittain ihania ja ihastuttavia ihmisiä. Minuun on aina tehnyt vaikutuksen se, miten lämmin ja välittävä ilmapiiri Paimiossa vallitsee. Näkö Kertun kanssa minulla ja Minnalla on tavoitteena pitkä ja hyvä suhde, josta riittää ammennettavaa muillekin.